lauantai 30. kesäkuuta 2012

Kausi ilman mitalia on kuin suudelma ilman viiksiä - Esko Kylpylä-Cupissa 2012





Varhain lauantaiaamuna – ainakin sen enemmistön mielestä, joka ei tapaa herätä viideltä kaurapuurolle – päräyttivät Kaarinan Eskon vankkurit tien päälle kohti Ikaalista. Neljä vuotta oli jo ehtinyt vierähtänyt siitä, kun Kaarinan kaupungin urheilutyön crème de la crème, Kaarinan Esko, oli edellisen kerran vieraillut paikallisessa harrastejalkapallon megaturnauksessa Kylpylä-Cupissa, joten oli jo korkea aika, voisi sanoa.

Kokoonpanoltaan Esko oli tällä kertaa varsin kulturelli. Mukana oli tuttuja kuten Kujanpää, Niukko, Saaristo, Rahkonen, Fomin ja Kuljukka, mutta myös melkoisia untuvikkoja sinisessä paidassa kuten Mikko Viljanen, Juuso Heinonen ja Antti Lehtimäki. Yhteensä matkaan saatiin siis yhdeksän pelimiestä, jolta oli lupa odottaa paljon niin kentällä kuin sen ulkopuolellakin. Toki turnaus itsessään tiedettiin kovatasoiseksi, eikä Esko esimerkiksi ollut tätä ennen päässyt neljännesvälieriä pitemmälle. Niinpä kuun annettin toistaiseksi möllöttää taivaalla.

Esko oli arvottu myöhäispelejä pelaavaan H-lohkoon yhdessä Ikaalisten JJ Bangaroodin, jo entuudestaan tutun Parmaharjun Toivon sekä tamperelaisen Arsenaalin kanssa. Hämeen harrastejalkapalloskene oli Eskon kovimmiltakin managerivihkojen plärääjiltä hieman hakusessa, mutta ainakin Bangaroodin sekä toki myös PaTon kanssa osattiin odottaa tiukkoja ja tasaisia vääntöjä.

Esko vs JJ Bangarood 2-0 (0-0)

1-0 Fomin (Kuljukka)
2-0 Fomin (Heinonen)

Ensimmäinen ottelu missä tahansa turnauksessa on aina hermostunutta ja rintamalinjoja hakevaa peliä, niin myös tällä kertaa. Bangarood oli ensimmäisellä puoliskolla ehkä hieman hallitsevampi osapuoli, mutta kovinkaan vaarallisille tekopaikoille se ei päässyt, tai jos pääsi, niin sen kärjet tussauttelivat pallot kentän taka-alalla siintäneeseen järveen. 

Toisella puoliskolla sitten Esko pääsi iskemään itsensä johtoon, kun normaalia hyökkäävämmässä roolissa pelannut Fomin karkasi maalintekoon. Tämä muutti Bangaroodin kärkien työskentelyn entistä tuskaisemmaksi, kun Esko parkkeerasi bussin, tai oikeammin reggaerekan, maalinsa eteen. Lopussa Fomin kävi kosmetiikasta tarkkana miehenä kuittaamassa vielä toisen maalin ja niinpä Kaarinan Eskon paluu Ikaalisiin oli lähtenyt väkevästi liikkeelle.

Pato vs Esko 1-4 (0-2)

0-1 Heinonen (Kuljukka)
0-2 Fomin (Kuljukka)
0-3 Heinonen
0-4 Heinonen
1-4

Päivän toista ottelua varten Esko valmistautui parin tunnin taukonsa turvin muun muassa latailemalla akkujaan hyvin palvelleella paikallisella huoltoasemalla sekä tekemällä sightseeing-kierroksen Ikaalisten vilinään. Huolellinen valmistautuminen olikin tarpeen, sillä joukkueiden toinen ottelu oli määrä pelata itse pääkentällä, joka edelliseen verrattuna oli kokonsa puolesta kuin lentokenttä.

Vaikka Patolla parin minuuttin etsikkoaikansa ottelun alussa olikin, oli Esko tässä ottelussa selkeästi parempi. Energiajuomastaan melkoisen suonenvedon saanut Heinonen oli erityisen oivassa terässä, sillä mies tykitti vastustamattoman hattutempun. Maaleista verrattomin oli peippailu puolesta kentästä, missä vastustajia puikotettiin kuin Eskimoita Valiojäätelön tehtaalla. Muutenkin joukkue teki lähes Eurogoals-tason suorituksia, vaikka viimeistely välillä jäikin ontumaan.

Ottelu oli kaiken kaikkiaan hyvähenkinen ja vastustajan kannattajaporukka loi mainiosti tunnelmaa. Vasta tähän otteluun Helsingistä saapunut Löpö Lehtimäki toi hänkin toki oman tunnelmansa peliin.

Arsenaali vs Esko 0-5 (0-2)

0-1 Viljanen (Kuljukka)
0-2 Kuljukka (Heinonen)
0-3 Kuljukka (Heinonen)
0-4 Niukko (Saaristo) [Ylivoimamaali]
0-5 Kuljukka (Fomin)

Jo tässä vaiheessa oli jo melko selvää, että Esko tulisi olemaan lohkonsa voittaja ja siten varmasti 16 joukossa. Viimeisestä ottelusta Arsenaalia vastaan haluttiin kuitenkin vielä mukavan kermainen maku suuhun. Ottelu oli varsin leppoisaa pelailua Eskon mättäessä maaleja, mutta vastustajalle täytyy kyllä antaa kiitos ja kunnia rehdistä yrittämisestä loppuun saakka sekä siten ottelun pitämisestä mielekkäänä.

Ottelun suurin hahmo oli sukulaistensa katsomoon saamisesta intoutunut Kuljukka, joka voimiensa tunnossa pyssytti kolme maalia ansaiten täten hatun prässätyn kauluspaitansa seuraksi. Harvoin sitä sentään vastustajan vaihtopenkki on yltynyt riehakkaaseen ”Jarmo, Jarmo, Jarmo”-huutomyrskyyn.

Lohkovoittajan oli puhtaalla pelillä hyvä siirtyä puhdistautumaan hieman lisää tamperelaisen loistohotellin villeihin allasbileisiin…




Sunnuntai valkeni jostain syystä sitten hieman kohmeisena. Valmistautuminen Eskon neljännesvälierään ei aivan ideaali sekään ollut, sillä edellisenä päivänä ihastusta herättäneet kollektiiviset tikitaka-alkulämmittelyt koko joukkueen voimin olivat jääneet tyystin pois. Lisäksi kentälle saavuttiin pahimmillaan suoraan parkkipaikalta alkuvihellykseen.

Neljännesvälierä: Esko vs Pallokontrolli 2-1 (1-1)

1-0 Kuljukka
1-1 [Rangaistuspotku]
2-1 Fomin (Lehtimäki)

Kaikesta huolimatta Esko sai miltei heti ottelun alkuun maalin. Peliotteet olivat kuitenkin täriseviä. Ottelun edetessä pidemmälle nuoruuden innolla kouhottanut Pallokontrolli sai vyörytettyä hyökkäyksiä Eskon päätyyn, mikä palkittiin lopulta rangaistuspotkumaalilla.

Tauolla Eskon penkillä yritettiin teroittaa asennetta kuntoon ja niinpä jälleen jakson alussa Esko iski. Vastustaja ei kuitenkaan lannistunut tästä, vaan jaksoi edelleen painaa uutterasti. Pallokontrolli sai myös jo toisen rangaistuspotkunsa, mutta tällä kertaa Kujanpää ei ollut maalilla enää yllätettävissä. Kauden parhaimman pelinsä pelannut Mies otti myös joukon muita gamesavereita ja säästi näin Eskon turhan aikaiselta kotiinlähdöltä. 

Kaikki kunnia vastustajan seurakuntanuorille, mutta voitto siltikin Kaarinaan. Ja ainoastaan Eskon riveistä taisi löytyä ylpeitä "Jesus is my homeboy" -t-paidan omistajia.

Puolivälierä: KHP Col vs Esko 0-6 (0-3)

0-1 Heinonen (Kuljukka)
0-2 Fomin [Rangaistuspotku]
0-3 Fomin (Kuljukka)
0-4 Niukko [Rangaistuspotku]
0-5 Lehtimäki (Kujanpää)
0-6 Kuljukka (Heinonen)

Puolivälierään Esko sai vastaansa paimiolaisen KHP:n. Ilmeisesti suurimmat mehukissat oli vastustajan kanistereista jo imetty, sillä huomattavasti valmiimman näköinen Esko löi tennislukemat 0-6 tauluun vastustamattomasti kuin Niemisen Jarkko. Selittelyille ei vastustajalle jäänyt sijaa. Tuomarilla sen sijaan oli mahdollisuus keskittyä huomattavasti enemmän rentoon rupatteluun. Tämä kiittelikin esimerkiksi Fominin pitävän kymppipaitaa yllänsä samalla arvokkuudella kuin Pele ja Maradona. Hienosti siis meni. Toki kyynikkopiirit muistuttivat myös William Gallas’n kantaneen kymppiä Arsenalissa.

Välierä: Heittopussi vs Esko 5-0 (3-0)

Puolivälieristä siirryttiin isolle kentälle välierään hurjan, melkein yli äyräiden tulvivan, vartin lepoajan turvin. Nyt vastaan oli tulossa Heittopussi, joka oli pudottanut puolivälierissä Team Oxdogin, jonka ykkössonni oli herättänyt kauhua pyssyttäessään maaleja vaatimattomalla kuuden keskiarvolla. Tiedä sitten, olisiko Esko kyennyt hänet eliminoimaan paremmin kuin laajalla arsenaalilla sykkineen Heittopussin, joka valtavalla kollektiivisella juoksuvoimallaan paineli välillä miten tahtoi. Toki kirkkauden joukkossa yksi vieläkin kirkkaampi helmi Heittopussilla oli tummahipiäinen ”Gabi”, joka rynni välillä Eskon päässä kuin Prince Otoo konsanaan. Kuusiston ”Undertaker” Kujanpää voi kuitenkin ottaa sulan hattuunsa leppoisan painin voitosta mainittua Gabia vastaan sekä tämän jättämisestä nollaan maaliin. Siinä sitä tanner tömisi kuin norsujen naidessa.

Laaja ratkaisijoiden rintama oli kuten todettua kuitenkin Heittopussin vahvuus. Se sai heti ottelun alkupuolella pari helpohkoa maalia tehtyä, mikä taivutti hieman Eskon selkärankaa. Esko itse taasen joutui tekemään valtavan työn maalipaikoille päästäkseen ja silloinkin Heittopussin turnauksen parhaaksi pelaajaksi palkittu maalivahti kykeni haamupelastuksiin. 5-0-tappio ei tietenkään imartele, mutta oli Eskollakin hetkensä. Vastustajan kanssa samantasoiseen kliinisyyteen ei vaan millään pystytty. Parempi voitti ja luonnollisestikin Heittopussi eteni myöhemmin myös mestariksi saakka voittaen myös loppuottelunsa murskalukemin.

Pronssiottelu: Esko vs Nestehukat 6-1 (3-0)

1-0 Rahkonen (Kuljukka)
2-0 Lehtimäki (Kuljukka)
3-0 Kuljukka (Fomin)
4-0 Heinonen (Viljanen)
5-0 Fomin
5-1
6-1 Rahkonen (Viljanen)

Rampoja ja haavoittuneita oli Ikaalisten sota Eskon leiriin tuottanut runsain mitoin, mutta pronssiottelu oli vielä jaksettava painaa. Mitali toki motivoi aina, ja vielä enemmän sitä teki voittajalle ainakin aikaisempina vuosina luvassa ollut 200 euron palkinto, joka olisi ollut määrä sijoittaa hattaraan ja lippuihin Särkänniemen kummitusjunaan. Toki palkintogaalassa selvisi, että lama oli iskenyt sen verran Kylpylä-Cupiin verrattuna edellisvuosiin, että rahojen sijaan tarjoiltaisiin lämmintä kättä. Mutta tuntuuhan lämmin käsikin toisinaan ihan hyvältä.

Kutsu palkintogaalaan oli toki ensin ansaittava. Eskon paidoissa alkoi mädäntyä sen verran raatoja, että joukkueen johtoporras asetti juonikkaasti diplomaattisen Kuljukan neuvottelemaan lyhyemmästä peliajasta toivoen nopeaa, lopullista ratkaisua. Toive meni läpi. Pronssiottelut ovat usein kahden pettyneen joukkueen taistoa, jonka voittaa nälkäisempi. Eskolla sitä nälkää vielä riitti ja mitalit matkasivat Kaarinaan lukemin 6-1. Ottelutapahtumat ovat tosin hämärän peitossa, sillä raportoijan takareiden kramppi eskaloitui revähdykseksi ja niinpä haukansilmät tuijottivat kentän sijaan pääosin kohti taivasta.


Ylh. vas. Viljanen, Saaristo, Kuljukka, Rahkonen
Alh. vas. Lehtimäki, Heinonen, Niukko, Fomin
Maassa Kujanpää
Taivaallisen onnistunut reissu oli lopulta kyseessä ja siitä palkintoina killuivat pronssiset mitalit. Lisäksi kun Eskon tämän vuoden pelit olivat menneet pahasti penkin alle, voidaan todeta Ikaalisten turnauksen olleen kirkkaasti Kaarinan Eskon positiivisin tapahtuma vuonna 2012. Joukkue hitsautui mainiosti yhteen, se teki urhoollisesti töitä kumpaankin suuntaan ja peli-ilo paistoi läpi, vaikka aurinko ei viikonloppuna aina niinkään. Mitali oli silti hienoinen yllätys, mutta useinhan se puskista tuleminen tuntuu parhaimmalta.

Kaksi jäi vielä edelle, 29 taakse.

lauantai 9. kesäkuuta 2012

Kaarinan Esko Kylpylä-Cupiin Ikaalisiin

Kaarinan Esko matkaa tänään 9.6. Ikaalisiin koko viikonlopun mittaiseen suurturnaukseen Kylpylä-Cupiin. Vaikka joukkue on kokenut alkukaudella peleissään pettymyksiä (josta raporttia myöhemmin), on ilmapiiri luottavainen. Viikonlopun kokoonpano on sekoitus vanhoja rakkeja ja nuoria hurttia:


  • Kimmo Kujanpää
  • Pasi Niukko
  • J-P Saaristo
  • Heikki Rahkonen
  • Jesse Fomin
  • Antti Lehtimäki
  • Mikko Viljanen
  • Juuso Heinonen 
  • Jarmo Kuljukka
Esko pelaa lohkossa H yhdessä Ikaalisten JJ Bangaroodin, Rauman PaTon (joka lienee Kuntoliigasta tuttu Parmaharjun Toivo) sekä Tampereen Arsenaalin kanssa. Lohkovoittaja etenee suoraan 16 joukkoon sekä toinen ja kolmas 24 joukkoon ylimääräiselle pudotuspelikierrokselle


  • 13.10 Esko - Bangarood
  • 16.30 PaTo - Esko
  • 18.10 Arsenaali - Esko


Turnauksen etenemistä voi(nee) seurata Eskon Twitter-sivuilla, jonka feed näkyy myös näiden sivujen oikeassa reunassa.