maanantai 29. elokuuta 2011

Kaarinan Esko vaihtelevalla menestyksellä syksyyn

Kaarinan Esko on palannut kesätaukonsa jälkeen taas pelikentille kolmen kuntoliigaottelun merkeissä sekä osallistumalla ensimmäistä kertaa Litsa Cupiin. Kellariin ei ole tarvinnut vetäytyä häpeämään, mutta röyhistelyynkään ei oikein ole ollut aihetta.

Paluuottelussa vastassa oli sarjan häntäpään FC Kooma. Krakovanmakkara oli ilmeisesti maistunut Kuuvuoren portaita enemmän, sillä Esko esiintyi kentällä vaisusti. Totaalisessa koomassa joukkue ei sentään ollut vaan sai iskettyä avausjaksolla kaksi maalia. Kooma kuitenkin kavensi ja ottelu oli ajautua jännäksi, kun Esko ei loistavistakaan paikoista onnistunut tappamaan ottelua. Vapauttava päätösvihellys kuultiin kuitenkin tilanteessa 2-1 ja kolme pistettä matkasi Kaarinaan.


Seuraavassa ottelussa pisteitä Eskolta hamusi keskikastin UFC Pestis, joka tiedettiin sijoitustaan paremmaksi joukkueeksi. Pikantin lisään otteluun toi naistuomari sekä lisäksi myös vastustajan muutama mimmifutari, jollaiset usein ovat omiaan sekoittamaan Eskon mentaalipuolta. Kuitenkin jos kentän naisväki jotain ottelusta kostui, ei se todellakaan johtunut mistään Eskon troijalaisarmeijan sexy footballista, joka räjähti reisille viimeistään kahden onnistuneen peräkkäisen syötön jälkeen, vaan äärimmäisen sateisesta ilmasta. Pestiksen väkkärät nuoret sen sijaan juoksivat ahkerasti ja puolustivat nöyrästi päätyen ensimmäisellä jaksolla 2-0-johtoon. Kun toisella jaksolla Eskon takaa-ajo jäi yhteen maaliin, oli kauden kolmas liigatappio tosiasia.


Seuraavana lauantaina haavoja lähdettiin nuolemaan Litsa Cupiin. Joukkueen kokoaminen kylläkin jäi jälleen kerran lähes viimeiseen yöhön saakka. Erilaiset sadonkorjuujuhlat nimittäin veivät usealta pelaajalta palavimman innon lähteä kylvämään menestyksen siemeniä jalkapallokentälle. Esko aloitti pelit näennäisen hyvin voittamalla Towerin 3-0, mutta kahdesta seuraavasta saadut maalittomat tasapelit Hyvää Yritystä ja Lamourettesia vastaan sysäsivät joukkueen pelaamaan sijoista 4-6. Suurin kiima oli näin ollen kuollut. Toki Esko hoiti molemmat jatko-ottelunsa kunnialla ja sijoittui lopulta neljänneksi, mutta ei se riemunkiljahduksiin antanut aihetta. Kenties kuitenkin Littoisia hellineen aurinkoisen ilman vuoksi aivan niin hapan maku ei jäänyt suuhun kuin edellisturneesta.


Litsa Cup kuitenkin kuvasi tietyllä tavalla Eskon kauden mollivoittoisuutta, sillä paljon on ollut luvassa, mutta lopulta paljon mitään ei ole saatu. Joukkueella on esimerkiksi turnauksissa ollut komeita nimilistoja. Aivan kuten yökerhossakin punainen kauluspaita on ollut silitettynä kauniisti ja housutkin nätisti prässättynä, mutta tämä ei kuitenkaan ole riittänyt tanssilattialla, kun lantio ei ole liikkunut Elviksen malliin vaan liike on jäänyt tasolle Marco Bjurström. Pää ei ole siis kestänyt kovissa paikoissa. Isojaoissa on läppä lentänyt, mutta eteneminen ei kuitenkaan ole ollut yhtä röyhkeää kuin Aki Bergillä pankkiautomaatilla ja lopulta se eteneminen ollaankin suoritettu ainoastaan Adan haukitiskille – yksin ja tyhjin käsin, jossa tuttavallisen morjestuksen jälkeen ääni on kysynyt, että otetaanko taas se tavallinen mukaan.


Synkkyyteen ei pidä kuitenkaan vaipua. Huomattavasti positiivisempi esitys Eskolta nähtiin jo tätä seuraavana torstaina, jossa vastaan asettui sarjakärki ÅA. Eskon kurinalainen puolustus teki nöyrästi töitä ja hyökkäyspäässä käytiin puolestaan iskemässä pari tyylikästä vastaiskumaalia ensimmäisellä jaksolla. Toisella jaksolla Esko noudatti lähinnä niin sanottua perseenroiskintataktiikkaa, joka oli omiaan turhauttamaan vastustajaa. Lisäksi kun maaliin nakitettu J-P Saaristo torjui kerrassaan mainiosti, jäi ÅA:n kiri torsoksi ja näin Esko poistui voittajana maalein 2-1. Tulos piti Eskolla jonkinlaisia mitalihaaveita vielä elossa, mutta enemmän tuo voitto satoi mestaruutta jahtaavan FC Qukin laariin. Boy scout –hengessä suoritetun voiton vastalahjaksi Eskolle maistuisikin varmasti lämpimät, tuoreet partiolaispiparit tai suussa sulava isoäidin kermatoffee. Näitä odotellessa joukkue keskittyy kuitenkin valmistautumaan kahteen viimeiseen otteluunsa Caballerosia ja FC Handia vastaan sekä keskivertoa keskieurooppalaisemman illanvieton jatko-osaan – perusteellista perussuomalaisempaan saunailtaan.


Tuloksia:


Kuntoliiga:

Esko vs Kooma 2-1 (Holopainen, Ju. Setänen)

Esko vs UFC Pestis 1-2 (Fomin)

Esko vs ÅA 2-1 (Ju. Setänen, Fomin)


Litsa Cup:

Esko vs Tower 3-0 (Jo. Setänen, Hiden, Oma maali)

Esko vs Hyvä Yritys 0-0

Esko vs FC Lamourettes 0-0

Esko vs FC LK 4-1 (Linnansuu, Hiden, Kosola, Niukko)

Esko vs FC HC 1-0 (Viljanen)

LC-joukkueessa pelasivat: Tero Kallio, Pasi Niukko, J-P Saaristo, Heikki Rahkonen, Jere Lehto, Jesse Fomin, Joonas Linnansuu, Ari Laurila, Mikko Viljanen, Mikko Hiden, Jussi Kosola, Johannes Setänen

Näyttävätkö nämä pirteät pojat tässä TsemppAri-Laurilan TJ-satasia?




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti