perjantai 17. kesäkuuta 2011

Kiimainen Esko jälleen valmiina Littoinen by Nightiin.


Lauantaina Kaarinan Eskon ritarit sonnustautuvat jälleen vaaleansinisiin uniformuihin ja ratsastavat hurjaan Littoisten sotaan! Mielessä ovat Kunnian päivät 2008–2009. Ne eivät unohdu. Läpi navakan tuulen ja ankaran rankkasateen soturit urhoollisesti taistelivat päästäkseen lopulta marssimaan ihanan lämpimään, kultaiseen suihkuun. Lopussa seisoi kiitos sekä Kosola ilman paitaa. Nyt haaste on jälleen kivikova, mutta vaihtoehtoja ei ole. Kullista on taisteltava!



Valmistautumista Kaarinan Eskolla on käyty lähinnä kuntoliigan merkeissä. Edellisessä pelissä FC Quki mätti maaleja Eskon verkkoon ja otti täten revanssin viime kaudesta lukemin 5-3. Selittelyille ei jäänyt tuossa sijaa, vaikka jokunen tolppa Eskollakin oli. Hurrikaaneja vastaan Esko kuitenkin palasi päiväjärjestykseen ja otti lopulta selkeän 4-1 voiton. Tämän myötä joukkueen sisällä ei toivottavasti ole erimielisyyksiä ja lauantaiksi on valmiina se timanttinen yhdistelmä, joka johdattaa Eskon Börsin diskovalojen loistoon.


Tämän vuoden LBN:ssa joukkueet on nyt arvottu kahteen viiden joukkueen lohkoon. Eskon seuranaalkulohkossa nähdään tällä kertaa Ennakkosuosikit, FC Japin Browniet, FC Mettäsiat sekä Kirjava Sakki. Näistä vastustajista Ennakkosuosikit olisi jonkun hevosmiesten tietotoimiston lähteen mukaan vuoden 2009 loppuotteluvastustaja Kultanummen Palloseura, jonka Esko kukisti lopulta 3- 2. Viime vuonna Ennakkosuosikit oli kuitenkin jäänyt koko turnauksen jumboksi, mutta pelanneet silti alkulohkossa mukiinmenevästi voittaen aina vaikean Mettäsiat. Perinteinen jatkopelien ulkopuolelle jäämisen aiheuttama gonahdus lienee siis ollut tuolloin kyseessä. FC Japin Browniet on puolestaan skouttauksen mukaan paimiolaislähtöinen joukkue, mikä lieneekin heistä tarpeeksi sanottu. Kova joukkue toki on varmasti kyseessä – ainakin nimensä perusteella. Kirjava Sakista ei ole saatu etukäteen tietoa, mutta jonkinlainen iloisen pirteä sateenkaariporukka se epäilemättä on. Sokerina pohjalla on Mettäsiat, joka on vuosien varrelta varsin tuttu vastustaja. Aikaisemmin Esko on kohdannut Mettäsiat kolmasti, joissa kumpikin on voittanut kerran ja kerran on päädytty tasapeliin. Tunteikas ja tasainen kohtaaminen lienee jälleen tiedossa. Suhteellisen myöhäisestä ajankohdasta johtuen saatetaan päästä jopa klassikkotasolle.


Eskon pelaajarunko on pysynyt kutakuinkin samana pientä, normaalia vaihtuvuutta lukuun ottamatta. Tilanne saattaa toki elää vielä hieman ja yksi kisapassi voidaan ehkä vielä leimata. Joukkueesta pitäisi kuitenkin jo nyt löytyä rutkasti voittamisen kulttuuria ja kokemusta, mikä on elintärkeää Littoisten hornankattilassa.


KAARINAN ESKO LITTOINEN BY NIGHT -TURNAUKSESSA 2011


Jesse Fomin, puolustus

Lempiruoka: Makaronilaatikko

Lempipelaaja: Nicky Butt

1. LBN Eskossa


Hannes Holopainen, hyökkäys

Lempiruoka: Pyttipannu

Lempipelaaja: Davor Suker

3. LBN Eskossa (2007, 2010–11)


Jussi Kosola, hyökkäys

Lempiruoka: Proteiini

Lempipelaaja: Mohamed Sissoko

7. LBN Eskossa (2005–11)


Ari Laurila, puolustus/keskikenttä

Lempiruoka: Haukea Adan tapaan

Lempipelaaja: Mark Kulmala

7. LBN Eskossa (2005–11)


Jere Lehto, puolustus

Lempiruoka: Lahnaa Börsin tapaan

Lempipelaaja: Miikka Ilo

6. LBN Eskossa (2005, 2007–11)


Mikko Leino, maalivahti

Lempiruoka: Nauravat nakit ja muusi

Lempipelaaja: Taffarel

1. LBN Eskossa


Pasi Niukko, puolustus

Lempiruoka: Krakovanmakkara

Lempipelaaja: Filippo Inzaghi

6. LBN Eskossa (2005–09, 2011)


Nääki, target

Lempiruoka: Pippuripihvi

Lempipelaaja: Ronaldo

1. LBN Eskossa


Heikki Rahkonen, puolustus, hyökkäys

Lempiruoka: Chateaubriand

Lempipelaaja: Ruud Gullit

6. LBN Eskossa (2005–06, 2008–11)


J-P Saaristo, puolustus

Lempiruoka: Silakkapihvit ja muusi

Lempipelaaja: Björn Borg

6. LBN Eskossa (2006–11)


Juuso Setänen, keskikenttä, hyökkäys

Lempiruoka: Lihamureke ja tyrniviina

Lempipelaaja: Bebeto

5. LBN Eskossa (2006–07, 2009–11)



OTTELUT


  • 18.00 ESKO vs Ennakkosuosikit
  • 19.00 Kirjava Sakki vs ESKO
  • 20.30 ESKO vs FC Japin Browniet
  • 21.30 FC Mettäsiat vs ESKO


+ jatkopelit

maanantai 6. kesäkuuta 2011

Suuri johtaja katsomossa – Esko romahti tappioon

Kaarinan Esko jatkoi viime viikolla ottelujaan kivikovassa Kuntoliigassa. Tällä kertaa vastaan asettui Luunmurskaajat, josta joukkueen skouttaajat eivät olleet saanut etukäteen juurikaan muuta tietoa kuin sarjataulukosta paljastuneet kaksi ottelua ja tappiota. Vastustajan undercover-osasto oli siis onnistunut tehtävässään ketturepolaismaisen viekkaasti, sillä lopulta kentällä havaittiin heidän olevan viime kauden päätteeksi katkeraa kalkkia syöttäneen FC Luumun.


Tällä kertaa varsin reservipitoisella miehistöllä liikkeelle lähteneellä Kaarinan Eskolla oli kuitenkin eräs ässä hihassa, jonka oli määrä viedä vaaleansiniset veret seisauttavaan voittoon. Nimittäin itse Suuri Johtaja, ESKO, oli saapunut kentän laidalle kunnioittamaan ottelua läsnäolollaan. Häntä nähdään otteluissa varsin harvoin, toimituksen muistikuvien mukaan edellinen kerta olisi ollut 2005 Littoisissa. Pelaajilla ei valitettavasti kasetti taaskaan kestänyt ja niinpä Luunmurskaajat kuittasivat jälleen kerran voiton Kaarinan Eskosta, tällä kertaa lukemin 2-1. Näin joukkueen Isähahmo ei ole vieläkään nähnyt poikiensa voittavan ottelua. Uusi yritys kenties 2017?


Eskon on kuitenkin jo seuraavassa ottelussa FC Qukia vastaan nopeasti palautettava Börs-juna oikeille raiteilleen. Muuten kärkitaisto uhkaa karata, vaikka toki onkin mainittava sarjan tason olevan kuulopuheiden mukaan tällä kaudella hieman korkeampi. Quki-ottelusta ei myöskään ole luvassa helppoa. Vastustajalla on aktiivinen joukkue, joka huhupuheiden mukaan osallistuu peräti kahteen eri sarjaan, kaikkiin mahdollisiin Someron puistohöntsäturnauksiin sekä kesäyön marsseihin. Hampaankolossakin joukkueella varmasti on viime kaudesta, jolloin Esko kyykytti partiopoikia peräti kahteen eri otteeseen. Myös tällä kertaa Eskon on pidettävä puolustus tiiviinä sekä ratkaistava tehokkaasti hyökkäyspäässä. Olisiko tällainen ratkaisija kenties pitkästä aikaa paluun kentille tekevä Jere Lehto, jonka pelityyliin on nyt saatu loraus keskieurooppalaisuutta? Vai työnnetäänkö voittohaastattelun mikrofoni oivaan vireeseen yltyneen Julli Setäsen eteen? Se selviää tiistaina.