Kaarinan Esko on avannut kautensa Kuntoliigassa vahvasti. Avausottelussaan Esko kukisti Parmaharjun Toivon lukemin 4-2 ottaen samalla revanssin Kylpylä Cupin jatkopelitappiostaan 2008. Toisessa ottelussa puolestaan vastaan asettui FC Lamourettes, joka oli vienyt nimiinsä toisen lohkoista viime kaudella suorastaan näytöstyyliin. Eskolla ei kuitenkaan ripulit valahtanut boksereihin vaan joukkue keräsi pisteet mukaansa numeroin 3-1. Näinpä kahden ottelun jälkeen kasassa on kuusi pistettä, mihin voi kernaasti olla varsin tyytyväinen.
Pelaajarunko joukkueella on säilynyt jokseenkin samana. Koossa onkin tasainen rinki ja esimerkiksi avausotteluissa joukkueen seitsemästä maalista ovat vastanneet tasan seitsemän eri pelaajaa. Yksi näistä on munamaaleistaan ja maaliviivatuikkauksistaan tunnettu Ville Tulonen. Hänen sijaansa suurimmat maalintekopaineet kasaantuvat siltikin ehkä Hannes Holopaiselle, mikäli Football Managerin ylivoima ei kokonaan vie miehen mielenkiintoa.
Seuraavaksi Eskon urakka jatkuu otteluilla Luunmurskaajia sekä FC Qukia vastaan, joista viimeksi mainittu onkin ainoa tuttu joukkue viime vuodelta. Näitä odotellessa nukutaan ja mennään eteenpäin.