torstai 7. lokakuuta 2010

Esko jäi hopealle

Unelma. Pian, ah, niin pian se olisi oleva totta. Joukko meneviä miehiä. Rinta rehvakkaasti rottingilla. Marssimassa mestaruuteen. Poika käsivarsille, taksi alle ja tyttö päälle. Kultainen suihku. Börsiin suurista ovista sisään. Pöytä täyteen jallushotteja. Tanssi ilman paitaa. Loppuilta Seppo Hovin seurassa. Ja yötaivaalla tuikkimassa kolme kirkasta tähteä.


Näin sen suurin piirtein oli määrä mennä. Saapui kuitenkin poppamies Kalakylästä ja poltti käsikirjoituksen.


Vastustaja FC Luumu olikin niitata Eskon maanrakoon jo ottelun alkuminuuteilla. Niin hermostunutta oli sinisten peli. Miehen mainiot torjunnat pitivät lukemat silti tasaisina. Pian pääsi Eskokin pelin makuun ja löysi oivan taisteluilmeen. Hyökkäyksessä nuuhkittiin jopa koiramaisella vainulla paikkoja. Viimeistelyvaiheessa valitettavasti kuului kuitenkin vain hauvamainen vuh vuh. Niinhän siinä Eskon hakatessa päätään seinään sitten kävi, että maalin makuun pääsikin ainoastaan Luumu. Lopputuloksena tuli takkiin 1-0 ja kullat matkasivat vastustajille pettyneiden eskojen hämmästellessä vieressä.


Intensiteetti oli kyllä valtava ja ottelun tasokin yllättävän korkea. Tuomarikin eli mukana eikä odotellut vain keskiympyrässä iltasaunaa ja ensimmäisen oluen puraisua. Esko taisteli ja teki töitä runsaasti. Taistelu ei vain riitä. Jalkapallo on maalintekopeli. Ei löytynyt keneltäkään Ronaldon kärkipotkua, ainoastaan mummon tohvelin vaisu sipaisu.


Eikä saanut Esko siis megalomaanisia allasbileitä, joissa shampanja olisi virrannut. Tyytyminen oli Lynin alatiskiin, jossa virtasi vain kermalikööri ja salmari tuomaan edes hieman makeutta katkeruuden keskelle. Eikä ollut tanssilattialla ilo ylimmillään. Lähinnä huomio kiinnittyi surullismieliseen ritarii kaulansa ympärillä pelkkä sinivalkoinen nauha, joka joskus muinoin oli kannatellut hopeista mitalia. Ei tehty panemisen Suomen ennätyksiä. Löytyi vain sohvalle sammunut renttu vanha Gameboy kädessään.


Leuka rinnassa ja päät painuksissa. Oliko missään enää mitään mieltä, saattoi joku aamulla kysyä. Kyllä, sillä aurinko paistoi. Niinpä joukkue sai kasattua itsensä viettämään fiiniä, aikuismaista saunailtamaa keskieurooppalaiseen tyyliin. Grillausta, saunomista ja uimista Ruissalossa. Saatettiin joku olutkin korkata. Luonnon lapset luonnon helmassa. Ja hiljalleen alkoi hopeisenkin pilven ympäriltä löytyä pikkuriikkinen kultareunus. Olihan kausi kuitenkin mennyt positiivisissa merkeissä. Nälkä vain laihoilla nallekarhuilla kasvoi syödessä. Ja onhan allakassa määrätty, että huomenna päivä on uusi.



HOPEAJOUKKUE:


Hakala, Jami (9/2)

Holopainen, Hannes (8/8)

Kangas, Niko (4/3)

Keränen, Vesa (5/0)

Kujanpää, Kimmo (8/0)

Kuljukka, Jarmo (2/1)

Lehto, Jere (6/5)

Leino, Mikko (1/0)

Niukko, Pasi (2/0)

Nordman, Lauri (8/7)

Nordman, Risto (1/0)

Rahkonen, Heikki (9/3)

Saaristo, Jussi-Pekka (10/3)

Setänen, Johannes (4/1)

Setänen, Juuso (9/1)

Tulonen, Ville (5/1)


Viimeiseen otteluun huoltoporras vahvistui myös seuraavilla gloryhuntereilla:


Kosola, Jussi, lääkäri

Laiho, Olli-Pekka, manaaja

Laurila, Ari, jukkatammi

perjantai 1. lokakuuta 2010

Kiima nousee!

Nuorelle miehelle mikään muu ei ole niin tärkeää kuin nopeat siemenet. Tänään ei ainakaan Esko-pelaajilla vauhti ole etanamaista, sillä ovathan ennakkoasetelmat kuntoliigan viimeisessä ja kaiken ratkaisevassa ottelussa todella herkulliset. Voitolla tai tasapelillä kun laukeavat shampanjapullojen korkit Börsin tanssilattialle eskojen karvaisista käsistä. Tahmeutta ei kuitenkaan saa lainkaan esiintyä peliesityksissä kuten ei shortseissakaan. Nimittäin tänään kello 21 Kupittaalla starttaavassa ottelussa vastaan asettuu toinen kärkijoukkueista - vaarallinen FC Luumu.

Ottelun merkitystä ei voine liikoja hehkuttaa, mutta tarkasteltakoon sitä ennen hitusen Eskon aikaisempia otteita. Kevätkauden jälkeenhän joukkue oli hyvissä kyttäysasemissa kolmella voitolla ja yhdellä tasapelillä maalisuhteella 9-2. Syyskauden alettua kuitenkin suorastaan räjähti. Elokuun otteluissa Esko nöyryytti kerta toisensa jälkeen vastustajiaan latomalla taululle aina murskalukemat. Syyskuun kahdessa pelissä puolestaan tahti hieman hiipui, mutta joukkue kykeni kuitenkin rutiinivoittoihin.

Tänään ei nihkeilyyn ole yhtään varaa. Vastaan asettuu väkevä FC Luumu, jonka otteista seuran johtoportaalle on muodostunut hyvä kuva. Se on fyysinen ja juoksuvoimainen joukkue, joka varmasti rankaisee virheistä. Luumu on paukuttanut pelaamissaan otteluissaan peräti 45 maalia, joten puolustuspää ei saa jäädä yhtään retuperälle. Esko on toki saamassa varsin terhakan oloisen miehistön jalkeille, joten siinä mielessä tilanne joukkueella on hyvä. Eskolla on myös henki ja itseluottamus äärimmäisen korkealla. Tämä onkin äärimmäisen tärkeä asia, sillä tällaiset ottelut ratkeavat yleensä henkisellä tasolla. Gorilloja ei siis saa olla kenelläkään selässään.

Pieneksi miinukseksi voitaisiin kuitenkin ehkä laskea se, että GM P-P Laiho saatetaan ehkä nähdä kentän laidalla. Hänethän nähtiin viimeksi Eskon toiminnassa mukana vuoden 2008 Kylpylä-Cupissa, jolloin Esko yhtä luovutusvoittoa lukuun ottamatta hävisi kaikki pelaamansa ottelut. Tämän jälkeenhän esitykset ovat parantuneet koko Kaarinan Eskolla, sillä joukkue on 25 pelaamastaan ottelusta voittanut peräti 22 ja napannut ensimmäiset tähtensä rintaan.

Koska tämänpäiväisessä Luumu-ottelussa pelataan isoista asioista, Esko toivoo, että tukena olisi myös suuri kannustusjoukko. Nopeimmille jotain pikkusuolaista!

Kaarinan Esko vs FC Luumu, tänään 1.10. klo 21.00 Kupittalla

maanantai 23. elokuuta 2010

Esko avasi syyskautensa

Kuin pohjaan palaneella puurolla tai uunimakkaralla ilman viiltoja, on karvas maku myös tappiolla. Varsinkin sellaisella, jolla Kaarinan Esko Littoinen by Nightin jälkeen kesälomilleen lähti. Lannistua ei kuitenkaan pidä. Siinä missä jotkut painavat leuan rintaan ja matkaavat nöyrästi kohti uusia pettymyksiä, palasi Kaarinan Esko sen sijaan hyvin syöneenä ja juoneena kuntoliigakentille elokuun alussa. Vastassa odotti Neste Oil, joka ilmeisesti kuului ensin mainittuun ryhmään, sillä se sai aloitusvihellykseen viheriölle ainoastaan viisi pelaajaa. Kun taas Esko ei esiintynyt tankki tyhjänä vaan joukkue pyssytti mahtavasti peräti kahdeksan maalia Nesteen verkkoon voittaen lopulta 8-1.

Nesteen jälkeen vuorossa oli STX Europe. Samalla lailla maaleja mälläten Esko jatkoi myös tässäkin ottelussa tulostaulun heijastaessa lopuksi lukemia 5-1. Ottelun ”man of the match” oli tällä kaudella Illan tähdeksikin valittu Lauri Nordman, joka kolmen maalinsa jälkeen ajoi Coltillaan hattu päässään kohti ilta-aurinkoa. Toivoa sopii, että SM-tason Pro Evolution Soccer –pelaaja Nordmanin vire säilyy loppukaudellakin vähintään samalla tasolla. Molemmat työpaikkaporukat kaatuivat siis selkein numeroin. Tämähän ei sinänsä ole yllätys, sillä Eskon työttömät sankarit voivat keskittyä täysillä vain ja ainoastaan jalkapalloon ja se näkyy nyt tuloksissa.

Muuten STX Europea vastaan ainakin toistaiseksi viimeisen ottelunsa pelasi joukkueen pitkäaikainen allaspoika, perustamisesta asti mukana ollut Jere Lehto. Esko toivottaa tälle onnea ja menestystä uusien haasteiden parissa. Lehdon tilalla nähtäneen viimeisissä otteluissa kauden debyyttinsä tekevä eräs uusi, mutta kuitenkin tuttu koira.

Eskon runtelemien Neste Oilin ja STX Europen jälkeen joukkuetta vastaan asettuu torstaina 26.8. AC Alexandria, joka on taulukossa tällä hetkellä neljännellä sijalla. Esko saakin näin ollen tehdä jälleen nöyrästi täyden päivätyön mikäli se aikoo kolme pistettä itselleen tästä napata. Haastetta tähän tuo lisäksi pari runkopelaajan raakaa poissaoloa. Jo mainitun Lehdon lisäksi maalin suulta puuttuu Eskon ikioma nallekarhu Kimmo Kujanpää. Kentälle asettuva seitsikko paininee kuitenkin taas pontevasti, jotta unelma Börsistä mitali kaulassa ottaisi jälleen askeleen eteenpäin toteutuakseen.

Diskojen glamour on toki kaukana joukkueen ylipappi Eskon elämästä, joka tällä hetkellä saa nauttia Suomen kauniista, vehreistä metsistä armeijan täysihoitolaitoksessa. Kaarinan Esko toivottaa hänellekin onnea ja menestystä!

SARJATAULUKKO









Kaarinan Esko651022416
FC Luumu650126815
FC qUKI741221913
AC Alexandria6402221112
FC Ankkalampi733117912
FC Hyvä Yritys621311187
Neste Oil621315237
Fonecta Hakukone511312164
Aikkarin pallo51044293
Maskun Kalustetalo501410181
STX Europe50148231










ESKON MAALINTEKIJÄT

5 Jere Lehto ja Lauri Nordman

3 Hannes Holopainen

2 Jami Hakala, Niko Kangas, Heikki Rahkonen ja J-P Saaristo

1 Juuso Setänen

SEURAAVAT VASTUSTAJAT

26.8. AC Alexandria

2.9. Aikkarin Pallo

23.9. FC Hyvä Yritys

1.10. FC Luumu


keskiviikko 23. kesäkuuta 2010

"Onhan tää nöyryyttävää…"

17 tehtyä maalia, 2 päästettyä. Tuloksena kuitenkin vain toinen sija. Edes mitaleja ei saatu. Lama ilmeisesti iski LBN:iinkin. Seuraavassa nopea katsaus illan tapahtumiin, koska turha sitä on hopean takia mitään sankaritarinoita lähteä kertomaan.

Tämän vuoden turnaus oli jaettu neljään neljään joukkueen lohkoon, josta kaksi jatkoi aina puolivälieriin. Eskon pelit käynnistyivät suoranaisella shokkitappiolla FC Guosille numeroin 1-0. Tästä Esko onneksi kuitenkin terästäytyi ja myllytti FC Gukin 4-0 ja Team 69:n peräti 9-0. Esko voitti lopulta lohkonkin, kun Guosin pojat hävisivät Gukille. Myöhemmin elämä opetti karvaasti, että ensimmäinenkin ottelu olisi ollut hyvä voittaa.

Puolivälierissä vastaan asettui Lokomotiv Littoinen, joka kauniine naisineen oli ainakin fanitoiminnan suhteen ennakkoon kovatasoinen. Selkäranka paukahti kuitenkin kuin ritsa, kun iskuryhmä Lehto, Kosola ja Kosolan absit kävi ennen ottelua hieman tyttöjen autossa psyykkaamassa. Peli oli lopulta pelkkä läpihuutojuttu ja Lokomotiv hiljennetty maalein 2-0. Eskon oma uhkea blondi sen sijaan jaksoi koko turnauksen ajan yltä päältä kosteana liputtaa joukkueen värien puolesta. Pettymys kuitenkin oli se, että seuran kunniapresidentti ei taaskaan vaivautunut paikalle.

Välierässä vastaan asettui Mettäsiat. Suureksi klassikoksi ei ottelu pelillisesti noussut Eskon hallitessa kentällä ja edetessä voittoon numeroin 2-1. Vaikka Mettäsiat ei viheriöllä tällä kertaa vakuuttanutkaan, täytyy kiitosta kuitenkin antaa joukkueen aina tunteella mukana olevalle kannattajakunnalle. Kaljaa vaan jatkossakin koneeseen ja ukkometsoon. ”Rappaa, rappaa.”

Loppuottelupaikka oli siis selvä ja vastuskin taas tuttu – FC Kuozi. Ensimmäisessä ottelussa poikaset olivat onnistuneet kukistamaan Eskon, joten sonnit lähtivät otteluun revanssi mielessään. Taktisessa mielessä Esko Otto Rehhagelin oppeja noudattaen päätti puolustaa tarkasti ja iskeä virheistä kenties maalin. Puolustus pitikin nollan taulussa, kuten käsikirjoituksessa luki, mutta passiivisuus johti myös siihen, että toisessakaan päässä ei maaleilla mässäilty. Edessä oli siis rangaistuspotkukilpailu, joka ei Eskolta kuitenkaan vahvasti mennyt Holopaisen ja Kujanpään valitettavasti epäonnistuttua yrityksissään.

Unelma kolmannesta peräkkäisestä mestaruudesta haihtui siis savupilven lailla ilmaan. Tapa, jolla Eskon häviö tuli, oli katkerin mahdollinen. Senteistä se oli kiinni, mutta vastustajan nälkäisempi ote ratkaisi heille mestaruuden. Eräs pelaaja kuvaili tuntojaan seuraavasti: ”Tää tappio pilkkukisassa on nöyryyttävämpää ku se et oot Lynissä tuhlannu koko illan yhteen muijaan ja kotimatkalla kainalossa on ainoastaan Adasta haettu hauki!”

Yön tähtenään joukkue palkitsi pitkän linjan eskon, palomies Lauri Nordmanin. Hän oli joukkueen pelilliseen ilmeeseen tyytyväinen, mikä Nordmanin mukaan oli parasta koskaan ja joukkue oli selkeästi valmis pelaamaan kovia pelejä.

Kaarinan Esko blogeineen lähtee nyt kesälaitumille virittelemään kosanilla toimivaa järeähköä kaasugrilliään. Elokuussa on luvassa taas uusia väsyneitä juttuja mutta vanhat väsyneet jätkät eivät kuitenkaan katoa mihinkään. Pelit jatkuvat tuolloin kuntoliigassa ja siellä Eskolla on tarkoitus jatkaa hienoja, tappiottomia otteitaan. Siihen mennessä on LBN:kin taas vain pelkkää historiaa.

Sitä odotellessa hyvää kesää koko lukijakunnalle!

*toimitus ei vastaa tällä kertaa asiavirheistä

perjantai 18. kesäkuuta 2010

Torilla tavataan!

Littoinen by night on miltei täällä. Turnauksen historian kaikkien aikojen menestynein joukkue Kaarinan Esko lähtee huomenna lauantaina hakemaan turnauksesta jo kolmatta perättäistä mestaruuttaan. ”Yksi ja ainoa tavoite on tripla”, toteaa joukkueen kokeneeseen kaartiin kuuluva Heikki Rahkonen. Ennen shamppanjapullojen korkkaamista ja kolmannen tähden painamista rintaan on Eskon kuitenkin uurastettava hikinen iltapuhde.

JOUKKUE 2010:

Kokoonpano on viime LBN:sta hieman muuttunut. Kolme koota Kontsas, Kuljukka sekä monivuotinen kapteeni Niukko ovat nyt poissa. Lisäksi kuntoliigassa Eskon mukana häärinyt Jami Hakala on valintansa tehnyt. Hän pelaa FC Quosissa. Kovia luita Eskon paidasta kuitenkin löytyy. Paluun LBN-joukkueen pelaavaan rinkiin tekevät Lauri Nordman (2005-08) Juuso Setänen (2006-08) sekä Hannes Holopainen (2007). Uutena naamana nähdään aiemmin FC KyrPystä tuttu Niko Hiltunen. Muuten joukkueen runko on pysynyt hyvin kasassa.

Aivan ilman loukkaantumisia Esko ei kuitenkaan pääse liikkeelle. Jussi Kosolalla on huolia nivustensa kanssa. Viime vuoden ”supersub” Johannes Setäsellä on taas ollut hieman vaivoja nilkan kanssa, mutta toipuu kuntoon. Tämän pikkuveli Juusoa on puolestaan vaivannut vatsan epävakaa toiminta. Maskimieheksi ei nuoremman Setäsen pituus kuitenkaan riitä, joten toivottavasti kaasutus loppuisi ennen tuomarin ensimmäistä vihellystä.

SEURAA HEITÄ:

Kimmo ”MIES” Kujanpää

Isännöi Eskon maalilla valtavalla henkisellä preesensillään ja lähettänee pikkupojat taas itkien kotiin. Fyysisessäkään puolessa ei ole valittamista. Kuinka moni muu käy neljä kertaa paskalla ennen peliä?

Jussi-Pekka Saaristo

Pallovarma puolustaja ja varsinainen herrasmiespelaaja, joka on gentleman myös ulkoiselta olemukseltaan.

Ari Laurila

Vihaa häviämistä, rakastaa voittamista. Eskon oma Franz Beckenbauer, jonka TJ-kalenteri LBN:ään saa huomenna vihdoin viimeisen rastinsa.

LOHKO:

Esko on arvottu turnauksessa C-lohkoon yhdessä tuttujen FC Qukin ja FC Quosin sekä Team 69:n kanssa. Ennakkoon mielenkiintoisin ottelu käydään heti kättelyssä FC Quosia vastaan, josta odotettavissa on vähintään yhtä jännittävä kuin viimekin vuonna.

  • Kaarinan Esko
  • FC Quki (huutonaurua)
  • FC Quosi (paskaista huutonaurua)
  • Team 69

OTTELUT:

  • 18.30 ESKO – Quosi
  • 20.00 ESKO – Quki
  • 21.30 ESKO – Team 69

Keitä ne on ne tämän vuoden sankarit? Se selviää lauantain ja sunnuntain välisenä yönä noin kello kahden aikaan.

Tervetuloa seuraamaan!

maanantai 14. kesäkuuta 2010

Kolme LBN-klassikkoa vuosien varrelta

Tässä kirjoituksessa muistellaan hieman muutamaa ikimuistoista ottelua Littoisten kumirouhebaanalta. Oikeastaanhan otteluista ei paljonkaan enää mieleen muistu, mutta ei se mitään.

1. Esko vs FC KyrPy 1-1, 3-2 rp (2008)

Ensimmäinen valinta osuu Eskon tuhkimotarinavuoteen 2008, jolloin joukkue kaatoi välierässä Litsan omat pojat eli FC KyrPyn rangaistuslaukauksiin saakka edenneessä ottelussa. Eskon turnausosallistuminenhan tapahtui tuolloin hieman pyytämättä ja yllättäen. Ilmoittautuminen oli ehtinyt mennä jo umpeen, mutta takaportin kautta Esko työntyi sisään vääntäen itsensä aina mestaruuteen saakka.

Alkulohko oli ollut Eskolle suhteellisen helppoa kauraa, mutta välierissä odotti aivan eri tason vastus - kivikova FC KyrPy. KyrPyn turnauksille ominaista oli usein ollut alkulohkon suvereeni hallinta, mutta hiipuminen kuitenkin illan edetessä pidemmälle. Esimerkiksi vuonna 2005 Esko voitti KyrPyn pronssimitalit ratkaiseessa ottelussa 4-2. Vuoden 2007 LBN:n keskiloppusarjassa KyrPy puolestaan voitti Eskon rangaistuspotkukilpailussa Jussi Kosolan ampuessa huonoimman rangaistuspotkun, jonka ihmissilmä on todistanut.

Nyt KyrPy ei lähtenyt kuitenkaan pelaamaan keskisarjan sijoituksista vaan se halusi voittoa lähtien aivan erilaisella asenteella otteluun kuin ennen. Esko pakotettiin tiukasti puolustusasemiin, jossa joukkue onnistuikin erittäin hyvin koko joukkueen taistellessa urhoollisesti. Lopulta kuitenkin KyrPy onnistui rikkomaan kuparisen ja ottelu uhkasi olla taputeltu, sillä littoislaisten painostus ei tämänkään jälkeen tuntunut lainkaan lakkaavan. Ironista kuitenkin on, että Eskolle koitti yksi tilaisuus, jonka hurjassa vireessä nyt ollut, yhteensä 14 maalia turnauksessa viimeistellyt Kosola käytti. Tämä karkasi pallon kanssa, puijasi hölmistyneen KyrPy-maalivahdin ja tasoitti ottelun.

Siten edettiin hermoja raastavaan pilkkukisaan. Eskon viileät vetäjät Kuljukka, Laurila sekä myöskin Kosola ampuivat kukin vuorollaan pallon vastustamattomasti sisään. KyrPyn viimeinen vetäjä puolestaan murtui täysin maalivahti Kujanpään maanisen tuijotuksen edessä tykittäen nahkakuulan MIEHEN tahmaisiin hyppysiin ja vapauttaen Eskon finaaliin. Loppuotteluvastus Iloinen Härkä tuntui olevan jo pelkästään mitaliin tyytyväinen ja Esko meni menojaan – Onnelan patiolle mitali kaulassa, ilman paitaa.

2. Esko vs Bar Sylvester 0-1 (2006)

Toinen klassikkovalinta osuu vuoteen, jolloin mestaruuden olisi pitänyt jo tulla. Vuodelta 2005 Esko oli napannut itselleen pronssimitalit. Tästä nälkä oli kasvanut syödessä eikä mikään tuntunut enää riittävän. Niinpä 2006 Littoinen by Nightiin Esko keräsikin suurehkon kaaderin urheilijanuoria mielessään ainostaan yön kultaiset ilmapianosoolot Lynin alatiskillä.

Alkulohkoon Eskon kanssa arvottiin Bar Sylvester ja edellisvuodelta tuttu loppusarjavastus FC Mettäsiat. Jälkimmäistä pidettiin selkeästi päävastustajana ja niinpä Sylvester-ottelun olikin tarkoitus palvella lähinnä maalintekoharjoituksena. Hyvästä harjoituksesta se toki kävikin. Valitettavasti Esko ei kertaakaan osunut maaliin, vaikka paikkoja siihen tarjottiinkin runsain mitoin. Ja kun Sylvester iski murhaavan tehokkaasti maalin yhdestä harvasta paikastaan, oli Eskon putoaminen jatkosta varmistunut raa’asti jo ensimmäisen ottelun jälkeen.

Tokihan joukkueen huoltotiimi oli aiheetta laskenut yhden Eskon sivuverkkoon kilpistyneen laukauksen maaliksi ja hymyili kuin Naantalin aurinko pelin jälkeen. ”Ei hätää pojat, tasuri riittää.” Jostain taustalta kuulunut itkuraivaritylytys palautti heidät kuitenkin maan pinnalle: ”Jos vastustaja tekee yhden maalin, ja me ei yhtään, niin silloin me ollaan hävitty se peli!”

Kolme vuotta tästä Esko sai viimein revanssinsa. Kylmät oli tosin tällöinkin käydä hyökkäyspään ollessa viimeistelyssään taaskin luokaton. Lopussa kuitenkin kiitos seisoi uusien vastuunkantajien löydyttyä.

3. Esko vs FC Quosi 2-1 (2009)

Kolmanneksi klassikoksi olisi voinut valita myös tunteikkaan, tulikuuman miltei myllyasteelle edenneen Mettäsiat-ottelun vuodelta 2006, jossa Sylvester-matsissa omat mahdollisuutensa pilanneet eskot laittoivat vahingon kiertämään viime hetken tasoitusmaalillaan. Kerrottakoon kuitenkin Eskon toisen mestaruusvuoden ehkä kiihkeimmästä ottelusta, jossa sinipaidat saivat vastaansa nuoren ja kukkoilevan FC Quosin. Kumpikin joukkue tarvitsi LBN:n hengessä lähinnä voiton pitääkseen mitalipelimahdollisuutensa elossa. Tappio merkitsisi katastrofia.

Niin ikään Kaarinasta kotoisin olevat poikaset lähtivät otteluun hyvin vauhdikkaalla peli-ilmeellä päästen heti alussa johtoon. Näin ollen Eskon oli vastattava huutoon ja hyökättävä räväkämmin. Ottelu oli kuitenkin erittäin vaikea Quosin elastisen maalivahdin pitäessä maalinsa puhtaana ja vastustajan nopean hyökkäyspään luodessa hurjasti painetta Esko-puolustukselle. Sitkeä uurastus tuotti kuitenkin tulosta, kun Ari Laurila tykitti tarkalla laukauksellaan Eskon tasoihin. Yksi ei kuitenkaan välttämättä riittäisi, tiedostettiin sinipaidoissa. Pelin kääntyessä loppua kohti Eskolta löytyi varsin yllättävä maalintekijä – Ville Tulonen, joka kyhnytti lähietäisyydeltä voittomaalin ja juoksi tämän jälkeen vaihtoon lähettämään 10 euron pinnarahalaskua isälleen.

Voitolla Esko varmisti jatkopaikan edeten siis lopulta mestariksi. Quosin poikien into ei yksinkertaisesti vain riittänyt Eskon vankkaa kokemusta vastaan. Quosi tikitti alussa tiuhaan tahtiin, mutta ilo oli ennenaikaista Eskon jaksaessa nylkyttää loppuun asti. Ja siinä missä quosilaisilla hädin tuskin munakarvatkaan vielä kasvoivat, oli Eskolla tiukan paikan tullen kehissä esimerkiksi Mies Kujanpään ja J-P Saariston kaltaisia kaiken nähneitä viiksekkäitä sonneja.

Syntyykö uusia klassikoita? - Se nähdään lauantaina. Lisää turnauksesta asiaa loppuviikolla.

keskiviikko 9. kesäkuuta 2010

Kaarinan Esko kaudella 2010

Tämän kirjoituksen myötä Kaarinan Esko siirtyy ainakin toistaiseksi blogiaikaan. Ah uh oh, näin paineet kenties edes hieman helpottavat viimeiset kolme vuotta refreshiä Eskon kotisivuilla hakanneita.

Kerrottakoon, että allasbileet ja limusiinikyydit eivät ole jääneet harvinaiseksi herkuksi. Esimerkiksi viime vuonna Esko kipusi toistamiseen Littoinen by night –turnauksen korkeimmalle pallille äärimmäisenrutinoituneen esityksen jälkeen. Lähes jokaisella osa-alueella nähtiin tasaisen varmoja suorituksia. Huoltoporras hoiti, että juoma oli hyvää ja sitä oli riittävästi. Kentän puolella taas puolustus piti hyvin viimeisenä lukkonaan maalivahti ”MIES” Kujanpää. Kun lisäksi joukkueen keskikenttäpelaajat sykkivät läpi turnauksen terhakkaalla tahdilla, oli Littoisten yössä Esko-pelaajat läpimäriksi kastellut sade jälleen kerran kultainen.

Mutta ei kahta ilman kolmatta sanotaan. Uutta tähteä rintaan lähdetään jälleen hakemaan ja nyt myös hieman uudistuneella ilmeellä. Miltei viisi vuotta Esko-vartaloita hyväilleet aidot ja alkuperäiset tummansiniset pelipaidat ovat jäämässä historiaan ja tilalle ovat tulossa Eskon niin taivaallisia esityksiä symboloidakseen raikkaan vaaleansiniset asut.

Vahvana turnausjoukkueena tunnettu Esko on tällä kaudella lisäksi aloittanut myös sarjamuotoistatoimintaa, sillä joukkue päätti osallistua Turun piirin kuntoliigaan. Tähän mennessä Esko on pelannut kolme ottelua tappioitta. Ensimmäisessä ottelussa kaatui FC Kuqi 2-0. Toisessakin ottelussa Esko latoi myös kaksi maalia ja kun vastustaja Fonecta Hakukoneen maalien hakeminen epäonnistui täydellisesti, oli lukemat 2-0 jälleen taululla. Kolmannessa ottelussa puolestaan FC Ankkalampi juotti karvasta kalkkia Eskolle tasoittamalla viime hetkillä Eskon 1-0-johdon. Seitsemän pistettä on Kaarinan Esko kuitenkin haalinut ja se oikeuttaa kärkipään sijoituksiin.

Pelaajiston suhteen ollaan liigassa luotettu niin sanottuun Classic Esko –sukupolveen lukuun ottamatta siviilikiireiden vuoksi poissaolevaa seurapresidentti P. Niukkoa (itse kruunaama). Uusia ja uudehkoja naamoja ovat puolestaan olleet muun muassa Jjami Hakala, Niko ”KANGAS” Kangas sekä nälkäinen hyökkääjä ja lupaava UCL fantasy football –manageri (vain 103 pistettä jäljessä Niukosta) Hannes Holopainen. Eskon hyvistä suorituksista kertoo se, että galactico-tähtipelaajat ovat loistaneet poissaolollaan, vaikka näitäkin nähtäneen taas Littoisissa.

Ottelut (suluissa maalintekijät):

14.5.2010 Kaarinan Esko - FC Quki 2-0 (Holopainen, Lehto)

26.5.2010 Kaarinan Esko - Fonecta 2-0 (Hakala, Ju. Setänen)

8.6.2010 Kaarinan Esko - Ankkalampi 1-1 (Kangas)

Eskon blogi palannee jälleen ensi viikolla. Tällöin luvassa lienee enemmän katsausta joukkueen tunnelmiin ennen Littoinen by Nightia.